Ensimmäinen maininta kylästä on vuodelta 1454, tarkalleen nykyisessä muodossa Leinmäki. Myöhemmin esiintyy mm. muotoja Leynemäki (1540) ja Leinämäki (1556). Murteessa kylä on Leimäki, jota myös historiankirjoittaja Olavi Koivisto käyttää. Sanan merkitystä on etsitty leilistä ja ”kleinistä”. Arvo Meri puhuu ”surumäestä” tai erisnimestä. Virossa on Leinamägi, joka viittaa laitumeen.

Henkikirjan mukaan vuonna 1909 Leinmäellä oli tuolloin taloja 8, torppia 10, mäkitupia 20 ja henkiverotettuja (= aikuisväestöä) 145. Ns. torpparilain tultua voimaan, vuosina 1919-29 lunastettiin omiksi Leinmäellä torppia 2 ja mäkitupia 9. Koko Laitilassa oli samaan aikaan lunastettu torppia 231 ja mäkitupia 413.

Leinmäen-Liesjärven kylien asukasluku ja ikärakenne

Ikä 0-6v. 7-15v. 16-65v. yli 65v. Yht.
Miehet 12 9 54 10 85
Naiset 8 8 35 13 64
Yhteensä 20 17 89 23 149

Lähde: Tilastokeskus: Väestö 31.12.2006

Tieoloista

1600-luvun puolivälissä Kaukolan kartano rakensi Kirkkokoskeen vesisahan. Sahan syrjäisen sijainnin vuoksi sinne oli tehtävä tie, että hevoset ja vetohärät pystyivät vetämään puukuormia sahalle. Näin Leinmäellekin saatiin kunnon kärrytie jo 1650-luvun puolivälissä, tie kulki yli Malvonkallion ja Hankkankorven mäkien. Autoliikenteen lisäännyttyä tietä levennettiin aina tarpeen tullen. Tämä tielinja olikin sitten käytössä 1960-luvun lopulle, jolloin Leinmäelle tehtiin uusi päällystetty tie ja matka Laitilan keskustaan lyheni huomattavasti ainakin ajallisesti. Kesällä 2009 tie sai uuden päällysteen.

Mutta Liesjärvi oli edelleen ennen viime sotia tiettömän taipaleen takana. Tieyhteys Laitilaan toimi Hinnerjoen kautta. 1930- luvulla avattiin jonkinlainen tieura läpi soisen maaston Liesjärvenkulmalle, entiselle Majamaan torpparialueelle ja täältä tieura jatkui vielä Hinnerjoen ja Karjalan väliselle tielle. Mutta tie jäi lopullisesti tekemättä ja sotavuosien aikana tie melkein hävisi. Talvella 1949 tietä alettiin tehdä uudelleen nyt työttömyystöinä. Tien saaminen autolla kuljettavaan kuntoon oli hidasta ja niinpä se valmistui vasta vuonna 1957. (Laitila 1900- luvulla s.88 - 89).