Laitila 21.10.2001
Heippa vaan, Salme ja Markku!
Muistan kyllä aivan hyvin ne Teidän häiden valmistelut: katajaköynnösten punomiset, koivujen hakemiset. Naiset juoksivat pitkin metsiä ja pientareita etsien kukkivia kieloja ja muita luonnonkukkia. Tanhuja oli harjoiteltu koko talvi. Kurssikeskuksen juhlasali oli kyllä upea luonnonkukkineen, muistaakseni niitä oli 80:ssä maljakossa. Ja tanhut menivät kivasti, kiitokset vaan kiittämisestä.
Noista luonnonkukista pääsenkin mukavasti minulle tärkeään harrastukseen: luonnonkukkien tunnistamiseen. Kävin aikoinani ns. keskikoulun Raumalla. Tuo koulutus vastaa nykyistä peruskoulua. Mutta nykyistä koulunkäyntiä seuratessani olen tullut huomaamaan, että minun keskikouluni on ollut paljon vaativampi opinahjo. Minä olen mm. joutunut keräämään ja prässäämään 100 luonnonkasvia ja tenttimään niin, että piti tietää jokaisen kasvin suomalainen ja latinalainen nimi sekä heimo. Nuo asiat oli myös osattava, sillä opettajana oli vaativa ja tiukka Into Vaahtoranta, lääkäri Jarkko V:n isä. Mutta luonnonkasvikärpänen minua puri. Laskin tässä kerran, että muistan vielä 60:n luonnonkasvin latinalaisen nimen ja noin160:n luonnonkasvin suomalaisen nimen.
Täällä Laitilan kirkonkylässä asuessani olen tutustunut minulle ennestään tuntemattomiin kasveihin, joita ovat: valkomesikkä, ketomaruna, matala kurjenpolvi, mäkivirvilä, valkoailakki, nuokkukohokki, ketokaunokki ja neidonkieli. Näistä kasveista useat ovat tulleet Laitilaan 1800-luvulla, ehkä sodan 1808-1809 aikana venäläisten sotilaiden hevosten heinärehun mukana. Tuon sodan aikana Isontuvan taloon oli majoitettu melkoinen määrä venäläisiä sotilaita, ja ainoa kulkuväline heillä oli hevoskyyti.
Menneinä vuosikymmeninä olen tullut näkemään Leimäen (eli Leinmäen) kylän alueella kasvavat vähän harvinaisemmat kasvit, joita ovat mm. kevätlinnunherne, syylälinnunherne, metsävirna, sinivuokko, valkolehdokki, ruohokanukka, suovehka, nuokkuhelmikkä, kalvakka mäntykukka, haiseva kurjenpolvi, keltainen kurjenmiekka, syyläjuuri, osmankäämi, taikinamarja, yleinen kuusama, koiranheisi ja metsälehmus. Tässä joukossa on aivan selviä lehtokasveja ja kaiken kaikkiaan Leimäki on kasvustoltaan aika rikas.
Toinen minun harrastuksistani on linnut. Olen jo kouluajoista alkaen kulkenut etenkin keväisin metsissä kuuntelemassa lintujen laulua. Tietenkin Lintukirja oli aina mukana, mutta monen linnun äänen ja laulun tunnistamisessa on minulta mennyt monta kevättä. Nykyisin tunnen ääntelystä, laulusta tai/ja ulkomuodosta 96 lintulajia. Suomalaisen eräoppaan täytyy tuntea 100 lintua, joten olen 4:n linnun tuntemista vailla, jos eräoppaaksi haluaisin. Sen olen huomannut, että laitilalaisilla on erittäin huono lintujen tuntemus. Moni tuntee vain variksen ja harakan! Tämän lokakuun alussa kuulin Laitilan hautausmaalla tiltaltin laulua, sellaista, jota yleensä kuulee kesäkuussa ja silloinkin synkissä kuusimetsissä.
Sotaväen olen ollut Helsingin Santahaminassa, ja kaikki iltalomat olen viettänyt Helsingissä. Päätin käyttää järkeäni ja mahdollisuuksiani ollessani iltalomilla. Kävin kesällä useita kertoja Seurasaaressa katsomassa Ylioppilasteatterin kansannäytelmiä. Siellä näin ”Tukkijoella”, ”Roinilan talossa” ynnä muita upeita näytelmiä. Kävin tanssimassa isoissa tanssisaleissa, elokuvissa Helsingin upeissa elokuvateattereissa, sekä Kansallisteatterissa, jossa näin monia suurenmoisia näytelmiä. Näin mm. Tauno Palon upeassa historiallisessa näytelmässä ”Kustaa Vaasa”, jossa hän esitti pääosaa. Eräänä sunnuntaina luin Helsingin Sanomista, että illalla on Kansallisteatterissa Kansantanssin Ystävien joku vuosijuhlanäytös. Päätin mennä iltalomalla katsomaan. Se oli niin upeaa katsottavaa, että päätin siviiliin päästyäni aloittaa kansantanhujen harrastamisen. Niin alkoi toimintani Laitilan Nuorisoseurassa tanhuajana ja myös monissa pitkissä näytelmissä olin näyttelijänä. Sitten menin Laitilan Nuorisoseuran Leimäen opintokerhoon, ja vihdoin perustin Leimäen Nuorisoseuran. Noin 27 aktiivivuotta olen ollut nuorisoseuroissa.
Myöskin kotikyläni henkinen perintö kiinnosti minua jo nuorena. Isäni oli eräs innoituksen antaja. Hän oli nuorena ollut silloin muodissa olleiden piirileikkien laulaja yhdessä Riku Rantalan kanssa. Niin päätin kirjoittaa muistiin isän laulut. Balladeja ja piirilauluja kertyi yhteensä n. 400 säkeistöä. Isäni kertoi myös monia tarinoita, joita hän oli kuullut lapsuudenkodissaan Leimäen Lavilassa, jossa hän on elänyt 23 ensimmäistä elinvuottaan Juho Veini Lavila -nimisenä. Sitten isoisäni möi Lavilan talon veljelleen Vihtori Saari-Lavilalle, ja isoisä rakensi Merkkemähaan Lavilan eli Vainio-Lavilan, jota nykyisin isännöi Jarmo Kerttula. Juho Veini Lavila rakensi Merkkemähaan Siltamäkeen torpan ja muutti nimensä Siltamäeksi.
Jo nuorena haastattelin monia vanhoja Leimäen asukkaita, ja näin kuulin monenlaisia tarinoita, jotka koskevat taikoja, näkyjä, enteitä, ennustuksia, järkyttäviä tapahtumia kuten hukkumisia neljällä järvellä, Leimäen suuri tulipalo v. 1875. Tarinoissa tuli ilmi myös isovihan aikainen pakopaikka, Männäisten Pruukin iso hiilimiilu vanhan Liesjärven tien varrella, Leimäen viimeiset vetohärät, viimeinen nuotanveto Houkojärvellä, viimeinen tiedetty karhun talvipesä ja viimeinen tiedetty sudenpesä poikasineen Leimäellä v. 1883, Leimäen ainoa aarrehauta, jossa palaa tuli vain juhannusyönä, Jupi-nimisen miehen rahakätkö, venäläisten hauta Lavilan metsässä, ns. ”ryssän hauta” Koljatin mäessä ym. Lisäksi sain kuulla paikannimitarinoita, sananparsia, sutkauksia, loruja ym. ym.
Tarinailta olisi hieno asia. Milloin ja missä sellainen järjestettäisiin, on ainakin minulle pelkkä arvoitus. Minua huolestuttaa se, ettei Leimäellä ole mitään kylätoimintaa, sekä nuorisoseura että kylätoimikunta nukkuvat sikeää unta. Kuka alkaisi järjestää jotakin kylätoimintaa? Ainakin minä toivoisin sitä!!
Monet terveiset Teille ja perheellenne!
Markus
Ps. Pyydän anteeksi, että tästä tuli tällainen omaelämäkerta! Sama.